Kauttamme saatte vuosikymmenten kokemuksella toteutettuna laadukkaat ja kestävät pohjatyöt isoihin ja pieniin kohteisiin. Toimitamme myös itse tarvitsemamme maa-ainekset kohteeseen. Näin varmistat, että osa-alueet pelaavat koordinoidusti yhteen ilman ylimääräistä odottelua.
Ota yhteyttä, niin hoidetaan juuri teidän kohteenne ammattilaisten toimesta alusta loppuun asti valmiiksi. Meidän hanskat eivät tipu kesken töiden, vaan tarvittaessa olemme töissä vuorokauden ympäri.
Toteutamme minkä tahansa maansiirron, maanrakennustyön tai kunnallistekniikan ammattitaidolla sujuvalla aikataululla toiveidesi mukaisesti.
Kauttamme saatte myös tarvittavat maa-ainekset kuljetettuna työmaalle, jolloin maanrakennuspalvelu on mahdollisimman kokonaisvaltaista ja sujuvaa.
Omalta sorakuopalta toimitamme hiekkaa ja soramurskeita. Valmistamme itse myös käyttämämme mullan. Toimitamme myös muut kiviainekset viipymättä haluttuun kohteeseen.
Kauttamme saat myös erilaisia kuljetuspalveluita. Toimitamme paikalle luotettavasti ja nopeasti tarvittavat vaihtolavat, ja lisäksi kalustoomme kuuluu myös kappaletavaranosturi, jolla saa kätevästi nostettua painaviakin asioita oikealle paikalle.
Kauttamme saat isot ja pienet maanrakennus- ja kuljetustyöt helposti ja luotettavasti.